sunnuntai 14. joulukuuta 2014

LASTEN HAUTAUSMAA: ”Ennen kuolemaa onko elämää?”


Lasten Hautausmaan ensimmäiset julkaistut biisit pyörivät netissä jo kuukausia ennen kuin itse havahduin selvittämään mistä on kyse. Selvittämistä riittääkin, sillä jo makaaberisti nimetyn yhtyeen viehätystä on vaikea yksiselitteisesti avata. Muutamia osatekijöitä voisi silti ottaa esille.

Tekstit ovat erinomaisia. Niissä on saatu kuvattua sellainen arkielämän ulkopuolella oleminen, josta koskettavimmat lyriikat on usein tehty. Kappaleiden henkilöt viihtyvät useimmiten oman päänsä sisällä eikä se aina ole miellyttävä paikka. Sanoituksissa toinen viehättävä elementti on niiden pinnan alla vaaniva yliluonnollisen pelko. Näissä lauluissa on samaa tunnelmaa kuin lapsena 70/80-luvun Suomessa, jolloin kaikki arkielämästä poikkeava oli jo lähtökohtaisesti pelottava. Kun kaikkea humpuukia ei oltu vielä todistettu humpuukiksi, aiheuttivat väkivaltaiset kansantarinat, ufot ynnä muut henkimaailman hommat epämiellyttävän tunteen pienen ihmisen mielikuvitukseen. Toisaalta, tämä taitaa kuulua lapsuuteen oli maailmanaika mikä tahansa. Pelottavat jutut saattavat sukupolvien välillä muuttua, mutta vaikutus on sama.

Bändin toinen perustajajäsen Tuomo Mannonen on tuttu myös punkyhtyeestä Kivesveto Go Go, jonka tekstit toimivat osittain niin julkean hyvin samasta syystä. Bändin tunnetuin biisi Äiti hei on tietysti pinnalta humoristinen, mutta kuvastaa hyvin sitä aikaa, kun nuorista saatananpalvojista oltiin yhteiskunnallisesti huolestuneita. Samaa vistoa tunnelmaa edustaa vaikkapa Tutti Frutti -albumin päätösraita Hautausmaa. Lasten Hautausmaan erottaa Kivareista tekstillisesti vain se, että siitä on kuorittu näennäinenkin huumori pois.



Toinen syy yhtyeen puoleensavetävyyteen on laulaja Kristiina Vaara. Hänen vähäeleinen, epärockmainen lauluäänensä kuljettaa kertomuksia etäisesti, mutta samalla empaattisesti epävarmuuden ja tuskan välistä reittiä. Yhtye itse haluaa painottaa, ettei Lasten Hautausmaa ole pelkkää synkistelyä. Pelkästään pinnalta aistittuna tätä lausuntoa on vaikea ymmärtää, mutta se on sikäli totta, että nämä laulut eivät olisi niin koskettavia, elleivät juuri sävellykset olisi vanhanaikaisella tavalla kauniita, lohduttomuudessaankin elämän ainutkertaisuutta jollain syvällä tavalla ymmärtäviä. Se tavoittaa syvimmän inhimillisyyden raadollisuudenkin keskeltä.

Bändiä on verrattu ahkerasti Mana Manaan, joka on tietysti luontevaa siksikin, että solisti Vaara on Vaaralista -yhtyeessään esittänyt juuri Mana Manan tuotantoa. Mutta edellä kiivaasti esille tuomani Lasten Hautausmaan tekstien toiseus - jonkun pelottavan rinnakkaisen todellisuuden olemassaolon, jota kukaan muu ei tunne – on juuri se mikä Hautuumaan kytkee Jouni Mömmön sanoitusperinteeseen. Ja se jos mikä on todella merkittävä saavutus. Lahjakkaat tekstittäjät kykenevät pyörittelemään sanoja akrobaattisesti mihin asentoon tahansa, mutta vaikealta tuntuvan asian luonteva välittäminen on paljon hankalampaa.

Nimettömän ep:n kaikki kappaleet ovat erinomaisia. Niiden vaikutus on suorastaan päihdyttävän addiktiivinen. En ole levyyn vielä ahkerankaan kuuntelemisen jälkeen kyllästynyt. Ainoa muutos levyä kohtaan on yhtyeen nimikappaleen - alun perin Aapeli Kissala ja Antipatia -yhtyeen tuotantoa - laskeutuminen suosikkikappaleen paikalta muiden joukkoon samalle viivalle.



Svart Records on julkaissut Lasten Hautausmaan ep:n nyt digitaalisena. Kymppituumaista vinyyliversiota lupaillaan ilmestyväksi tammikuun puolivälissä.

Jos muuten kappaleista Pudasjärven ufo herättää kiinnostusta aiheen lähempään tutustumiseen, suosittelen lämmöllä Ufojen kosminen viesti -nimistä teosta. Siitä riittää muutakin iloa talven pimeisiin iltoihin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti