Lasten Hautausmaan
ensimmäiset julkaistut biisit pyörivät netissä jo
kuukausia ennen kuin itse havahduin selvittämään mistä on kyse.
Selvittämistä riittääkin, sillä jo makaaberisti nimetyn yhtyeen
viehätystä on vaikea yksiselitteisesti avata. Muutamia osatekijöitä
voisi silti ottaa esille.
Tekstit ovat
erinomaisia. Niissä on saatu kuvattua sellainen arkielämän
ulkopuolella oleminen, josta koskettavimmat lyriikat on usein tehty.
Kappaleiden henkilöt viihtyvät useimmiten oman päänsä sisällä
eikä se aina ole miellyttävä paikka. Sanoituksissa toinen
viehättävä elementti on niiden pinnan alla vaaniva yliluonnollisen
pelko. Näissä lauluissa on samaa tunnelmaa kuin lapsena 70/80-luvun
Suomessa, jolloin kaikki arkielämästä poikkeava oli jo
lähtökohtaisesti pelottava. Kun kaikkea humpuukia ei oltu vielä
todistettu humpuukiksi, aiheuttivat väkivaltaiset kansantarinat,
ufot ynnä muut henkimaailman
hommat epämiellyttävän tunteen pienen ihmisen mielikuvitukseen.
Toisaalta, tämä taitaa kuulua lapsuuteen oli maailmanaika mikä
tahansa. Pelottavat jutut saattavat sukupolvien välillä muuttua,
mutta vaikutus on sama.
Bändin toinen
perustajajäsen Tuomo Mannonen on tuttu myös punkyhtyeestä
Kivesveto Go Go, jonka tekstit toimivat osittain niin julkean hyvin
samasta syystä. Bändin tunnetuin biisi Äiti hei on tietysti
pinnalta humoristinen, mutta kuvastaa hyvin sitä aikaa, kun nuorista
saatananpalvojista oltiin yhteiskunnallisesti huolestuneita. Samaa
vistoa tunnelmaa edustaa vaikkapa Tutti Frutti -albumin päätösraita
Hautausmaa. Lasten Hautausmaan erottaa Kivareista tekstillisesti vain
se, että siitä on kuorittu näennäinenkin huumori pois.
Toinen syy yhtyeen
puoleensavetävyyteen on laulaja Kristiina Vaara. Hänen vähäeleinen,
epärockmainen lauluäänensä kuljettaa kertomuksia
etäisesti, mutta samalla empaattisesti epävarmuuden ja tuskan
välistä reittiä. Yhtye itse haluaa painottaa, ettei Lasten
Hautausmaa ole pelkkää synkistelyä. Pelkästään pinnalta
aistittuna tätä lausuntoa on vaikea ymmärtää, mutta se on sikäli
totta, että nämä laulut eivät olisi niin koskettavia, elleivät
juuri sävellykset olisi vanhanaikaisella tavalla kauniita,
lohduttomuudessaankin elämän ainutkertaisuutta jollain syvällä
tavalla ymmärtäviä. Se tavoittaa syvimmän inhimillisyyden
raadollisuudenkin keskeltä.
Bändiä on verrattu
ahkerasti Mana Manaan, joka on tietysti luontevaa siksikin,
että solisti Vaara on Vaaralista -yhtyeessään esittänyt juuri
Mana Manan tuotantoa. Mutta edellä kiivaasti esille tuomani Lasten
Hautausmaan tekstien toiseus - jonkun pelottavan rinnakkaisen
todellisuuden olemassaolon, jota kukaan muu ei tunne – on juuri se
mikä Hautuumaan kytkee Jouni Mömmön sanoitusperinteeseen. Ja se jos mikä
on todella merkittävä saavutus. Lahjakkaat tekstittäjät kykenevät
pyörittelemään sanoja akrobaattisesti mihin asentoon tahansa,
mutta vaikealta tuntuvan asian luonteva välittäminen on paljon
hankalampaa.
Nimettömän ep:n kaikki kappaleet ovat erinomaisia. Niiden vaikutus on suorastaan päihdyttävän addiktiivinen. En ole levyyn vielä ahkerankaan
kuuntelemisen jälkeen kyllästynyt. Ainoa muutos levyä kohtaan on
yhtyeen nimikappaleen - alun perin Aapeli Kissala ja Antipatia
-yhtyeen tuotantoa - laskeutuminen suosikkikappaleen paikalta
muiden joukkoon samalle viivalle.
Svart Records on
julkaissut Lasten Hautausmaan ep:n nyt digitaalisena. Kymppituumaista
vinyyliversiota lupaillaan ilmestyväksi tammikuun puolivälissä.
Jos muuten
kappaleista Pudasjärven ufo herättää kiinnostusta aiheen
lähempään tutustumiseen, suosittelen lämmöllä Ufojen kosminen
viesti -nimistä teosta. Siitä riittää muutakin iloa talven
pimeisiin iltoihin.