Suhteeni Radiopuhelimiin on ollut pitkä
ja monella tapaa läheinen, että piti oikein ruveta muistelemaan
mitä kaikkea onkaan yhdessä tullut koettua. Tai me mitään yhdessä
olla koettu, minä olen fanipoika, joka ei turhaan esikuviaan
lähesty. Olen tehnyt Soundiin viimeisen viidentoista vuoden aikana
lukemattomia haastatteluita – monesti ihan oikeastikin tunnetuista
artisteista – mutta vain kahta jututettavaa olen jännittänyt.
Social Distortionin äkkipikaisen coolia Mike Nessiä ja
Radiopuhelimien Jarno Mällistä. Kumpaakaan en luonnollisesti tunne
henkilökohtaisesti eikä Mällisen puhelinhaastattelussa ollut
mitään pelättävää, mutta ainakin se kertoo
kitaristi-biisintekijän persoonan herättämästä pelonsekaisesta
kunnioituksesta. Miehen tekemillä teksteilläkin lienee oma
osuutensa tällaisen mielikuvan syntyyn. Haastatteluhetkellä
Radiopuhelimet ei vielä nauttinut nykyisenkaltaista median
arvostusta, joten itse artikkeli jäi julkaisematta, mutta muistan
kuinka olin haltioissani siitä kuinka värikkäitä juttuja
Mälliseltä irtosi. Myönnän että useasti toistamani slogan
”Saksassa on maailman suurimmat huonon musiikin markkinat” on
peräisin juuri Mälliseltä.
Luulen myös että olen menettänyt
yhden työpaikan Radiopuhelimien fanittamisen seurauksena. Olin
päässyt joskus nuorena poikana työhaastatteluun levykauppaan ja
vieläpä toiselle kierrokselle, josta lopullinen onnekas hommaan
poimittiin. Yhtiön tunnettu moguli sitten kyseli leppoisasti niitä
näitä, esimerkiksi päällisin puolin viattoman kysymyksen omasta
musiikkimaustani. Koska jo silloin ylpeys esti vastaamasta olevani
musiikillisesti kaikkiruokainen, ajattelin rehellisesti sanoa, että
juuri nyt olen kuunnellut paljon Sweetheartia ja Radiopuhelimia. Se
tuskin on toivottu vastaus, kun yleislevykauppaan etsitään
laaja-alaista musiikkihemmoa. Eivät auenneet siis levytaivaan ovet.
Levykauppaan pääsin toki töihin myöhemmin. Mutta se on taas
tarina erikseen.
Sweetheart ja Radiopuhelimet liittyvät
muutenkin läheisesti yhteen juuri tuossa vaiheessa. Molempien
intensiivistä tylytystä tuli tuolloin luukutettua huolella. Tuolta
ajalta Puhelimien Maasäteilyä -albumi
(1995) on jäänyt yhdeksi kaikkien aikojen suosikkilevykseni. Samaan
aikaan ajoittuu VHS-nauhallekin tallentunut säpäkkä esiintyminen Jyrki-ohjelmassa, jossa sensori oli tahallaan tai tahtomattaan
napsaissut kirjaimen pois Haluan naida tyttöystävääsi
-rallista. Ja jos joskus tulisi ehdoton pakko valita joku
suosikkihaastattelu mistä tahansa musiikkimediasta, niin
varteenotettavin ehdokas on Mutiny! kutosessa julkaistu Sweetheartin
(joka sivumennen sanoen jäi kiusallisen aliarvostetuksi yhtyeeksi)
ja Radiopuhelimien hervoton mutta asioiden ytimeen yltyvä
yhteishaastattelu.
Radiopuhelimien keikoilla olen
hajoittanut silmälasini, ottanut taka-askelia J.A. Mäen rynniessä
kohti, ihmetellyt paidattoman Jyrki Raatikaisen maanista tuijotusta
ja nauttinut siitä huumaavasta energiasta, jota bändi livenä
välittää. On hyvinkin todennäköistä, että juuri Radiopuhelimet
on useimmin keikalla näkemäni yhtye. Ja vielä se jaksaa sytyttää.
Akustinen esiintyminen Tampereen Pakkahuoneella viime syyskuussa oli
sykähdyttävä osoitus siitä, että bändin aika ei tosiaan vielä
ole ohi. Jousisoittajilla ja kahdella saksofonilla tuunattu iso
kokoonpano toi sovituksiin hienoa lisäulottuvuutta ja etenkin
puhaltimien raisu tuuttaus veti lopputulosta entisestään yhtyeen
rakastaman jazzin suuntaan. Suuntaan, josta en ikimaailmassa olisi
kuvitellut pitäväni.
Radiopuhelimet, hieno yhtye.