Välillä tuntuu, että levy-yhtiöitä pitää moittia ihan viran puolesta, kun ne tekevät kumminkin aina kaikki väärin. Rahanahneita ovat ja huono makukin niillä on. Mutta pitäisi aina muistaa myös kehua niitä, jotka sen ansaitsevat. Kun miettii suomalaista vaihtoehtokenttää ja sen tekijöitä, niin eipä olisi varaa valittaa: Ektro, Helmi-levyt tai Svart Records tekevät kaikki paitsi johdonmukaista myös äärimmäisen laadukasta jälkeä. Näiden ohi tekisi mieli vielä sijoittaa levy-yhtiö, jonka kutsuminen levy-yhtiöksi on jo suorastaan mahtipontista. Mutta koska sen toimenkuvaan kuuluu äänilevyjen julkaiseminen, niin näillä mennään. Olkaa hyvä, Joteskii Groteskii.
Valehtelisin jos väittäisin, että pidän kaikista Joteskii Groteskii -yhtiön julkaisuista. Aika moni niistä kuuluu kategoriaan, jossa arvostus on kova, mutta kuuntelu maltillisempaa. Se on sivuseikka, sillä tässä yhteydessä taiteellinen vapaus ja DIY-toimintatapa ovat ehkä totaalisinta näkemääni. JG-moguli Nike on julkaissut mm. Läjä Äijälän arkistoista kaivettua elektrosuhinaa, Polite Forcen ysäripunkpoppia ja Terveet Kädet -koulukunnan hardcorea yhdestä näkökulmasta hienosti tutkivan Haistelijoiden materiaalia. Puulaakilla ei ole virallista jakelijaa, se ei käytännössä mainosta tuotteitaan eikä sitä juuri tunneta puljun pyörittäjän kaveripiirin ulkopuolella. Pitkin hampain on nyttemmin myönnytty sentään käyttämään sähköpostia. Miten sitten on mahdollista, että osa levyistä on loppuunmyytyjä ja monia muitakin myyty määriä, joilla pääsisi heittämällä minä tahansa viikkona Suomen viralliselle listalle jos myynti tapahtuisi ns. oikeiden kanavien kautta. Jaa-a.
.jpg)
Osansa on varmasti ihailtavalla kauppaamistekniikalla, joka ulottuu keikoista omakätiseen tuotteiden kauppoihin kiikuttamiseen. Toinen selitys on vaikeamman määriteltävä ajatus siitä, että kaikelle sielulla ja sydänverellä tehdylle musiikille löytyy ottajansa. Musiikillisesti JG:n äänitteiden välillä yhtäläisyyksiä on niukalti ja tuskin vielä sellaista levynkeräilijää sentään on, joka olisi näin undergroundista ponnistavan tekijän kohteekseen valinnut. Mutta peräänantamattomuus ja usko oman tekemisen mielekkyyteen ovat tekijöitä, jotka palkitsevat aina. En usko, että jos Nike joskus lopettaa levyjulkaisutoimintansa (korostetaan nyt varmasti tarpeeksi selkeästi, että toivottavasti ei), hän lähettää siitä katkeria lehdistötiedotteita.
Vaikka kansallista julkisuuskynnystä ei ole vielä ylitettykään, on Joteskii Groteskiin tuoreimman julkaisun, protobluesporukka Panssarijunan LP:n Haistoin kerran näätää saavuttama orastava kiinnostus osoitus siitä, että tällaiset tekijät löydetään aina. Ennemmin tai myöhemmin. Mutta koska se ei ole toiminnan päämäärä, siitä ei tarvitse tuntea paineita. Ansaitusti tämä vinksahtaneelta pelastusarmeijan soittokunnalta kuulostava yhtye on noussut jopa hipsterikansan huulille. Se on kiinnitetty mm. tulevan kesän Flow-festivaaleille. Kun JG pari vuotta sitten julkaisi Panssarijunan ensimmäisen seiskatuumaisen, koko bändiä ei enää ollut olemassakaan. Uskallan väittää, että jos Nike ei olisi tuota kolmen biisin ep:tä julkaissut ja siten saanut ns. pään auki, niin bändin kuulijakunnan olisi voinut laskea yhden käsiparin sormilla.
Ai että mitä minä pidän Panssarijunan LP:stä? Se on romuluisessa ehdottomuudessaan ihan mahtava. Mutta totta kai se seiskatuumainen oli parempi. Tai oikeastaan ennen sitä tullut itse poltettu, epävirallinen CR-r...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti