torstai 2. toukokuuta 2013

Hyvä paha rock´n´roll


Kuka myi kapinan, kyseli Korroosio laulussaan aikoinaan. Lohdulliselta tuntuu, että joku sen on 2010-luvulla ostanut takaisin. Pää Kii -yhtyeen Teemu Bergmanin vierailu Arto Nybergin talk show´ssa uutisoitiin suhteettomasti, vaikka artisti oli vain oma itsensä. Tällaisina yleisenä mielensäpahoittamisen aikoina tahattomasti ja olemattomasta syystä herätetty pahennus palauttaa uskon, että rockmusiikilla on vielä jotain normaalia päiväjärjestystä järkyttävää voimaa.

Paljon mielenkiintoisempi tapaus sen sijaan on tamperelaisen punkrock-yhtye Nyrkkitappelun julkisuuden haltuunotto. Siinä nimittäin ei ole mitään sattumanvaraista, vaan räväkät lausunnot ja yleinen kukkoilu on tarkoin harkittua. Itsessään se ei toki ole poikkeuksellista, mutta miten hyvin se on mennyt läpi valtakulttuurissa ja - mikä tärkeintä - itse rockmediassa osoittaa poikkeuksellista vedättämisen taitoa. Vai voiko ihan oikeasti olla, että  aina rockjournalismikaan ei ymmärrä kapinallisen musiikin lainalaisuuksia? Nyrkkitappelun aseet ovat kuitenkin hyvin perinteisiä, joista provosointi on näköjään ollut tehokkain.

Rumba-lehden arvostelussa Nyrkkitappelun esikoisalbumi Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Nyrkkitappelu Rocks (joku taisi loukkaantua jo levyn nimestäkin) tylytettiin yhden tähden arvoiseksi pelkästään sen takia, että levy edustaa seksismiä. Puolustamatta mihinkään ihmisryhmään kohdistuvaa halveksuntaa, niin nyt on kyllä suhteellisuudentaju hakusessa. Ei varmaan tarvitse pitää historianluentoa rock´n´rollin sanoitusten päälinjoista kautta aikojen. Nyrkkitappelukaan ei suoranaisesti kerro mitään mitä me emme jo rockiin liittyvistä teemoista tietäisi. Ja miehinen käsittelytapa on jo Chuck Berryn ajoista sen käytetyin tyylikeino. Tietysti sillä erotuksella, että kun Chuck-setä ei ajattele pippeliään pidemmälle siitä veisatessaan, nykyajan bändit sen sijaan ymmärtävät, että samasta asiasta laulaessaan sen voi tehdä myös silkkaa ilkikurisuuttaan.

Tai jos ihan oikeasti ollaan sitä mieltä, että rockissa seksiä pitää käsitellä joko älyllisesti tai ei ollenkaan, niin kai nyt jokainen Nyrkkitappelun haastatteluita nähneenä ymmärtää, että kyseessä on tietoinen härnääminen? Kaikkinaisessa esiintymisessä haetaan juuri saatua reaktiota. Mutta niin ronskisti tämä imago vedetään yli, että en olisi kuuna kullan valkeana uskonut, että joku siihen tarttuu. Hieno esimerkki eläytymiskyvystä vaikka tämä videohaastattelu. Horo-Hepen aggressiivisesta naaman vakavoittamisesta lisäpisteitä.

Vihaan nykyrockissa sitä, että ironialla yritetään häivyttää  tunteet tai välttää vastuunkantamista, mutta myös provosointi kuuluu elimellisenä osana rockin tekemiseen ja siinä saa käyttää muitakin sävyjä kuin junttimainen osoittelu. Jos halutaan herättää pahennusta, niin sen voi tehdä muutenkin kuin nimeämällä bändinsä vaikka Natsipaskaksi.

Enemmän nykyajasta kuin Nyrkkitappelusta kertoo puolestaan se, että iltapäivälehden verkkosivuille saatiin nollauutinen siitä, kuinka yhtyeen jäsenet törmäilivät toisiinsa lavalla. Kuten bändin livenä nähneet tietävät, kyseessä ei ole mitenkään ainutkertainen tapahtuma eikä muutenkaan ihan spontaania toimintaa. Jos any publicity is good publicity, niin tämän vähemmällä vaivalla se tuskin luonnistuu.

Se, että minusta Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Nyrkkitappelu Rocks ei ole läheskään niin hyvä kuinka sen debyyttiseiskatuumaisen jälkeen olisi pitänyt olla on sivuseikka. Bändi on onnistunut joka tapauksessa tavoitteessaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti