Queens Of The Stone Age saattaa olla
juuri nyt suositumpi kuin koskaan. Mutta koska suosikkibändit ovat
parhaimmillaan aina silloin, kun niitä eivät ole muut vielä
löytäneet jäävät itselleni aina rakkaimmiksi julkaisuiksi
bändiltä albumit Rated R ja mestarillinen, syystäkin
kanonisoitu Songs For The Deaf. Paljon ei jää jälkeen
mitättömällä profiililla julkaistu nimetön debyyttialbumi
vuodelta 1998. Uskallan väittää, että juuri tuo levy löytyy
Shoraidersin biisintekijäosaston hyllystä. Shoraiders on
tamperelainen pumppu, joka on julkaissut juuri kuuden raidan ep:n,
josta olen todella innoissani.
Kiistanalaisesti määriteltävää
stoner rockia väännetään marginaalissa tässäkin valtakunnassa
paljon ja hartaasti, vaikkei se erityisen trendikästä juuri nyt
olekaan. Mutta koska Suomi on metallin luvattu maa, useimmat alan
toimijat lähtevät savottaan riffivetoisesti ja isolla vaihteella.
Shoraidersin soundissa ihastuttaa se pakoton letkeys, jolla biisit
kulkevat. Juu, kitaramusiikkia se on tämäkin ja riffien varassa
luonnollisesti toimitaan, mutta harva on saanut tällaisia biisejä
rullaamaan ilman heviä tuotantoa. Silti Shoraidersilla ei tunnu
olevan lainkaan yhteyttä kovasti pinnalla olevaan seiskarisoundiin.
Tällä kamalla on hyvin vähän yhteistä hardrock-perinteen tai
vaihtoehtoisesti hippiprogen kanssa. Ne ovat molemmat kuulkaa hyviä
asioita.
Kotipolttoisen cd-r:n muodossa käpälään
ilmaantunut ep on biiseiltään kiitettävän monipuolinen. Itselleni
verrokki löytyy alun aasinsiltana käytetystä QOTSAsta. Ex-Filesin
koukku iskee syvälle kiduksiin, mutta esitellään puolihuolimattomasti. Tulee
fiilis, että parhaimpia ideoita on varaa jättää säästöliekille.
Kikka jonka varassa Queens Of The Stone Agen esikoinen paljolti juuri
toimii. Just Try To Keep My Cool muistuttaa enemmän kuin
vähän Desert Sessions neloselta ja Rated R:ltä
tuttua Monsters In The Parasol -hittiä. Päätösinstrumentaali
About My Way on puolestaan juurevaa ja makeasti soivaa jamia
vahvasti Kyussin hengessä. Kitaristi-laulaja Maria Morjes hoitaa
tonttinsa linjan mukaisesti, tulkintaa ei alleviivata. Mikä taas tuo
mieleen Joshua Hommen lakonisen laulustailin.
Pelkkää Suomen Stone Agea tässä nyt
ei ole tarkoitus esitellä. Musiikilliset yhtäläisyydet ja
tekemiseen pesiytynyt itsevarmuus ovat vain sellaisia asioita, joita
kelpaa verrata ylemmälle tasolle. Shoraidersin mehevä jumitus on
ihan oikeasti musaa, jonka pitäisi kelvata kenelle tahansa
rockmusiikista jotain ymmärtävälle. Sopii toivoa, että
orkesterilla riittää virtaa pitkäjänteisesti tuoda itseään
tykö.
Bandcampissa näkyy olevan koko helahoito kuunneltavissa.