tiistai 17. tammikuuta 2017

Tunteita ja tuoksuja - Haistelijat nuuhkii taas!

Kirjoitin tässä samaisessa blogissa kolmisen vuotta sitten Joteskii Groteskii -levy-yhtiöstä innostuneeseen sävyyn. Tuon jälkeen puulaakin julkaisutoiminnan ansiosta ansaittua lisänäkyvyyttä ovat saavuttaneet erityisesti Panssarijuna ja Nicolas Kivilinna. Myös Läjä Äijälän elektronisen toiminnan aktivoituminen on herättänyt huomiota.

Tietynlainen kulmakivi JG:n toiminnalle on kuitenkin Haistelijat, jonka diskografia on paisunut kuin... no, antaa nyt olla. Jossain vaiheessa epähuomiossa tulin miettineeksi, kuinka kauan yhtyeen "vitsi" jaksaa kantaa. Bändin ideana kun on hahmottaa vanhan liiton tirkistelijän sielunmaisemaa vailla ilmeisintä osoittelevaa huumoria. Vähän samaan tapaan kuin Terveet Kädet aikoinaan käsitteli sänkyhommia. TK on pakko mainita siksikin, että revittely on pakattu tiiviiseen hardcore-muottiin.

Lähes joka kerta uuden Haistelijat-julkaisun saadessaan tulee miettineeksi, jaksaako sahaus enää kiinnostaa ja keksiikö siitä mitään sanottavaa, mikä ei olisi jo esille muutenkin tullut. Ja melkein yhtä monta kertaa bändi yllättää. Johan toki kiinnostaa. Eikä tarvitse olla professoritason asiantuntija, etteikö tajuaisi yhtyeen vaivihkaa matkan varrella uusiutuneenkin.


Ikivihreitä tangoja -ep sisältää aiempaa enemmän rokkiriffejä ja juopotteluteema tuntuisi olevan aiempaa enemmän esillä. Jopa siinä määrin, että temaattiset yhteydet Rytmihäiriön päihdeongelmaiseen tykittelyyn tulevat mieleen. Yhteys on ilmeinen, mutta pelkästään sanoituksellinen. Musiikillisesti Nuuhkijat ovat aika uskollisia lähtöpisteelleen. Mistä tulikin mieleen, että bändin tietynlainen omaperäisyys saattaa johtua siitä, että se ei liikaa nojaa härmähooseen kasikakkossoundiin, vaan enemmänkin vuosikymmenen loppupuolen rockmaisempaan lähestymistapaan. Kuvasta puuttuvat sekä pahin kakofonia että metallivaikutteet.

Tällä kertaa huomiota herättää kannen mystinen nudismin ja hautausmaan yhdistävä kuva sekä Naisten saunavuoroon tehty video, joka nerokkuudessaan sietää ottaa erikseen esille. Minuutin kellottavaan roiskaisuun on tehty seitsemän kertaa pidempi lyhytelokuva. Estetiikka on rautaa, tarinasta ja näyttelijäsuorituksesta nyt puhumattakaan.

Parhaat haikut ovat tällä kertaa jo mainittu videokappale, jonka loppusointuinen riimittely on paitsi nasevaa, myös teknisesti ihailtavaa. Syntynyt rehvastelemaan piirtää puolestaan hienon henkilökuvan yleisestä suomalaisesta miestyypistä.

Iloa aiheuttaa myös levypainoksen uniikit sisäpussit.