Suomen ääni?

Perheenjäseneni ovat huomaavaisesti aina keksineet minulle tekemistä, kun televisiosta tulee nykymuotoisia kykyohjelmia. Myönnän että käytös saattaa repsahtaa Idolsin tai Voice Of Finlandin parissa epäkorrektin puolelle. Muutama viikko sitten kävi kuitenkin niin että minun sallittiin olla seurassa Voice Of Finlandin aikaan. Se oli hämmentävä ja ajatuksia herättävä tuokio.

En aio tässä nyt veisata valittavalla nuotilla virttä tusinaviihteestä, isojen levy-yhtiön kertakäyttöisistä kolmen minuutin tähdistä, joiden tuotosten päivän kurssin voi tarkistaa minkä tahansa tavaratalon alelaareista sikäli kun niissä vielä äänilevyjä myydään. Ajatukset pisti liikkeelle se, että samassa jaksossa oli kaksikin entuudestaan julkisuudesta ainakin jossain määrin tuttua laulajakokelasta. Entinen Husky Rescue -laulaja Reeta Vestman (tuolloin vielä Reeta-Leena Korhola) sekä katurockbändeistä Sonic Roots ja Spiha tuttu Henry Lee Roots.

Mikä sai tällaiset alaa jo käytännön perspektiivistä seuranneet tekijät lähtemään mukaan? Idolsin ja Voice Of Finlandin tapaiset ohjelmathan on tarkoitettu amatööreille, jotka haaveilevat ja ehkä saavuttavatkin unelmansa tähteydestä. Mutta eikö juuri ruohonjuuritasolta ylöspäin kohottautuneiden artistien tiedossa ole se tärkein eli millaista artistina on tämän päivän Suomessa olla?

Uskovatko jo alaa nähneet - oli saavutettu menestys sitten maltillisempaa tai todellista - tekijät että tv:ssä näkyminen luo sellaista gloriaa, jota ei olisi jo oman alansa ammattitaidolla tai ainakin kokemuksella saavuttanut? Jokainen tietää kuinka suuri prosentti esimerkiksi Idols-menestyjistä on menestyjiä myös pidemmällä tähtäimellä. Tietysti mahdollisuus Suomen oloissa "tähteyteen" on olemassa, mutta kyllä lotossakin joku joskus saa seitsemän oikein. Vai jos ohjelmaa käytetään tietoisesti jo olemassaolevan tai suunnitteilla olevan uran pönkittämiseen? Eikös se ole silloin räikeästi ristiriidassa Voice Of Finlandin lähes hurskaan formaatin kanssa siitä, kuinka juuri tavikset saavat tätä kautta mahdollisuuden uraan?

(Pikaisesti tarkasteltuna muista kilpailijoista myös Osku Ketola (Palava, Jaarli Padington), Kaapo Kokkonen (Voltas), Antti Railio (Celesty), Maya Paakkari ja Merikukka Kiviharju (Jazzgangsters) ovat levyttäneet aiemmin.)

Merkitseekö tällaisten mahdollisuuksien hyödyntäminen lopullista levy-yhtiötoiminnan muutosta? Ovatko Voice Of Finlandin ja Idolsin kaltaiset ohjelmat nykyajan demojen kuuntelua? Testataan reaaliajassa liukuhihnalta rock-klassikoita innottomasti veivaavien ammattimuusikoiden säestämänä kuka kansalle kelpaa ja kuka ei. Ja koska toimitaan ns. paskaa seinää -periaatteella eli kun halvalla tehdään, niin osumatarkkuudellakaan ei aina ole niin väliä, kunhan joskus onnistuu. Bändien kohdalla normaali kypsyttämisprosessi, esimerkiksi keikkarutiini tai kehitys säveltäjänä on nykyään jo todettu liian kalliiksi ja aikaavieväksi. Hoidetaanko isojen levy-yhtiöiden kotimaiset kiinnitykset tästä lähin vain television välityksellä? Ihmetteleekö joku vielä tämän kaiken jälkeen, kun ostava yleisö ei arvosta lopputuotetta?

No niin, tulihan tästä sittenkin se perinteinen valitusvirsi.

Henry Lee Roots jatkaa kuitenkin omiensa parissa.