Black metal: Rockin viimeinen kapina?

Nykypäivänä hyviä musadokkareita tehdään siihen tahtiin, että satunnaisen laiskasti sceneä seuraavalta jää väliin takuuvarmasti vaikka mitä mielenkiintoista. Kotimaiseen black metalliin pureutuva Loputon Gehennan liekki oli sen sijaan sen verran kutkuttava tapaus, että se piti hankkia lapaseen hetimiten dvd:lle ilmestyttyään. Ja olihan se. Semmoinen... ajatuksia herättävä. Aikoinaan musiikinlajiin kovasti tykästyneenä ja siitä tiettyjen 90-luvun tapahtumien myötä aatteellisesti vieraantuneena se kiinnosti sekä katsauksena menneisyyteen että nykyisyyteen.

Jos Sami Kettusen ohjaamaa dokumenttia tarkastelee matkana suomalaisen black metallin sielunmaisemaan, sen parempaa katsausta siihen ei voi juurikaan saada. Puhuvat päät saavat oikeaoppisesti horista mitä sylki suuhun tuo, mutta kaikilla musiikinlajin sanoma on yhtenäinen. Kaiken on lähdettävä satanismista. Black metal vetää puoleensa musiikkia filosofisesti tutkailevia ajattelijoita, mutta myös pelkkiä latvakakkosia sekä poliittisia opportunisteja, jotka käyttävät pahuuteen profiloitunutta musiikkia keppihevosenaan ihan muihin pyrkimyksiin.

Mutta kun takakansitekstissä luvataan dokumentin olevan myös johdatus suomalaisen black metallin historiaan, niin silloin on pakko älähtää. Genren kehityskulkua ei valoteta millään tavalla, musiikki itsessään jää taka-alalle eikä esimerkiksi alan merkkiteoksista hiiskuta sanallakaan. Impaled Nazarenen poissaolo on raskauttavin ongelma, mutta alkuvuosilta puuttuvat myös Archgoatin ja Black Crucifixionin kaltaiset itsestäänselvyydet. Nykytekijöistä huomio kiinnittyy ainakin puoleentusinaan puuttuvaan olennaiseen nimeen. Ensimmäisen aallon tekijöistä mukana on vain Beherit ja senkin alkutaival käydään läpi hetkessä. Tämä ei toki olisi ongelma, jos dokkarin olisi tarkoitus olla vain musiikinlajiin esittely yleisemmällä tasolla.

Keskustelua herättää varmasti se, mitä sankarit Loputtomassa Gehennan liekissä oikein suustaan päästelevät. Jo trailerissa hilpeyttä on herättänyt kännipäissään kärisevä Azazelin Miikka, jonka jutut ovat samaa tasoa toki selvinkin päin. Silti komiikan absurdeimmalle tasolle noustaan, kun suomalaisessa hyvinvointivaltiossa kasvanut Goatmoonin Jaakko sylkee juutalaisvihaansa. Inspiraatiota tälle on jouduttu hakemaan jostain ihan muualta kuin nykymaailmasta.

Minusta dokumentin tärkein tehtävä on juuri black metalliin vihkiytyneiden ihmisten mielenmaiseman avaaminen. Jotkut pystyvät siihen paremmin, toiset heikommin. Paras kiteytys black metallista on Satanic Warmasterin Laurin määrittely, että mustan metallin olla kaikkea yhteiskunnan vierastamaa ja jopa pelkäämää ajattelua ja toimintaa. Sen pitää edustaa vaaraa ja pahuutta. Mutta niin kuin kaikessa poliittisuuteen viittaavassa toiminnassa, meitä on moneen junanvaunuun. Päissään hautausmailla tehty ilkivalta ei suoranaisesti ole vihaa kristinuskoa vastaan, vaan jälkikäteen paremmin päin selitettyä kännihölmöilyä.

Alan ihmisten viha poliittisia vastustajia eli punkkareita kohtaan näyttäytyy dokumentin valossa paradoksaaliselta. Kun kuuntelee Barathrumin Jannen muisteloita hupsuimmista sattumuksista, niin kaiken sekoilun keskeltä paistaa läpi ilkikurinen anarkismi, halu herättää kaaosta. Ei tavattoman vieras ajatus punkin toimintatavoille. Yhteistä on myös selkeästi ilmaistu halu pysytellä yhteiskunnan ulkopuolella ja olla mukautumatta sen sääntöihin. Mutta aatteen häilyväisyydestä kertoo, että inhosta kristinuskoa kohtaan syntyneen musiikin edustajat ovat valmiita tarvittaessa liitymään kristittyjen joukkoon taistelussa islamia vastaan. Että aika halvalla meni sekin aate. Ja juuri islamia vihatessaan satanistit jakavat saman vihollisen esimerkiksi sisäministeriön ja suojelupoliisin kanssa. Eli se siitä yhteiskunnan ulkopuolella olemisesta.

Tällainen kukkahattusetä myös ihmettelee missä black metallin kehityskulun vaiheessa kansallissosialismi astui mukaan, kun se ei siihen alkuvuosina kuulunut. (Niin, se edustaa sitä tavallista ihmistä shokeeraavaa ajattelua, mutta black metallin ajatusmaailman se on lisätty tarkoitushakuisesti jälkeenpäin. Ja voiko tämän logiikan mukaan black metalliin yhdistää mitä tahansa aatetta, kunhan se järkyttää tavallista pulliaista?) Mutta lopultakin dokumentin suurin ansio on muistuttaa mistä rock'n'rollissa on laajemmin kyse: ulkopuolisuudesta.

Rock ei voi olla uskottavaa jos se on sidoksissa vallitsevan yhteiskunnan normeihin. Valtion rahallinen tuki, avoin poliittinen toiminta, hyväntekeväisyyskonsertit, rockartistien palkitseminen gaaloissa ja koko kansan hyväksyminen ovat huolestuttavia ilmiöitä jos puhutaan rockin perimmäisestä olemuksesta. Rockmusiikki kaikissa muodoissaan on vahvinta silloin, kun se tarjoaa oman maailmansa normiyhteiskunnan ulkopuolella välittämättä sen säännöistä. Siksi se on parasta mitä sosiaalisesti rajoittuneet ja muut päähänpotkitut voivat harrastaa. Loputon Gehennan liekki osoittaa, ettei black metal ole pelkästään maailmankatsomus, vaan se on myös rock'n'rollin syvin ydin. Rockin tarkoitus on säikyttää vanhempia ja black metal on vielä niitä harvoja keinoja tehdä sitä.

Alla linkit vielä kahteen suomalaisen black metallin ensimmäisen aallon puhutuimpaan keikkaan. Beherit Joensuun Karjalantalolla helmikuussa 1992 (sianpääperformanssi alkaa ajassa 21:55) sekä Impaled Nazarene Hämeenlinnan Giants Of Rockissa saman vuoden heinäkuussa.

https://www.youtube.com/watch?v=kf-njUfmgyI

https://www.youtube.com/watch?v=cvqxRU6gwXU