Paljon melua asian vierestä

Kesän kovin debatti rockjournalismin äärellä on käyty Mervi Vuorelan YLEn nettisivuille kirjoittaman kolumnin äärellä. Sen perusajatus on, että naismuusikot eivät osaa soittaa ja siksi heille annetaan vielä tänä päivänä tasoituspisteitä miehiin verrattuna. Seurasi odotetun kaltainen vastalauseiden myrsky, joka sai nopeasti tahattoman koomisia piirteitä. Huomionarvoisin – ja valitettavan yleinen – piirre tässäkin keskustelussa oli, että se ajautui välittömästi sivuraiteille. Kolumnia seurannutta mielensäpahoittajien myräkkää hetken seuranneena tuli mieleen ensimmäisenä, kuinka huono jopa alalla olevien ihmisten medialukutaito on.

Mervin kirjoituksessa hänelle ominaiseen tyyliin ilmoitettiin ykskantaan, että naismuusikot eivät osaa vieläkään soittaa. Tähän huomioon tartuttiin kirjaimellisesti. Ymmärrän tuohtumuksen, mutta ihan kuin kollektiivisesti ihmiset unohtivat kyseessä olevan kolumnin, lajin jossa kärjistys, provokaatio ja mustavalkoinen asetelma ovat ominaisia piirteitä. Se ei tarkoita sitä, etteikö sanojensa takana pitäisi seistä. Se tarkoittaa sitä, että kirjoituksen sanomaa ei ruveta saman tekstin aikana selittelemään, ottamaan osaksi takaisin tai luettelemaan säännön vahvistavia poikkeuksia. Elämässä harvoin asiat ovat yksiselitteisiä, mutta kolumnissa vaaditaan selkeää vastakkainasettelua ja härnäämistä. Ilman sitä kirjoitus on joutavaa asioiden pyörittelyä ja tarpeetonta jaarittelua, jossa pointtia ei lopulta uskalletakaan esittää. Kolumni ei ole kirjoitusmuoto, jossa tarkkaan analysoidaan tai pohditaan syitä ja seurauksia. Tuskinpa tällaista on vaadittu Jyrki Lehtolaltakaan.

Provokatiivisen mielipiteen on tarkoituskin herättää keskustelua. Siis keskustelua eikä korvat kiinni toisen suuhun huutamista. Huvittavinta on esimerkkien pyytäminen tai koko tekstin selittäminen. Millainen mahtaisi olla suomalainen sanomalehtikulttuuri, jos sanomalehden kaikkia artikkeleita luettaisiin tällä tavalla ja kirjoittajat sitten ryhtyisivät loppumattomaan kinasteluun eri mieltä olevien kanssa? Itse en ainakaan pääsisi päivän aikana aviisia kotimaan sivuja pidemmälle, kun pihisisin pää punaisena juttujen lähtökohtaisesti vääristä, tarkoitushakuisista ja väkinäisistä lähtökohdista, joiden maailma näyttää perin toisenlaiselta kuin omani. No joo, niinhän minä teenkin, mutta olen toistaiseksi hillinnyt haluani vaatia julkista anteeksipyyntöä jokaisesta jutusta, jonka kanssa en ole samaa mieltä.

Onnistunut provokatiivinen kirjoitus on tietysti sellainen, joka aiheuttaa (vasta)reaktioita. Sellaisena Vuorelan kirjoitus on siis ehdottoman onnistunut. Kehnompiakin yrityksiä aiheesta näkyy, mutta syystäkin ne vaietaan kuoliaaksi. Esimerkiksi tämä artikkeli, jossa Rytmin toimittaja teilaa Mirel Wagnerin Kaustisen-keikan epäonnistuneena. Artikkeli on selvästikin tehty herättämään huomiota, koska kyseessä on artisti, jonka musiikin vastaanotto on ollut yksinomaan ylistävää. Tältä jalustalta Wagner siis pitää saada pois. Motiivi on huonosti peitelty ja jälki sen mukaista. Jos jätetään laskuista oikeinkirjoitusvirheet ja Jyrki Hämäläisen pahimmista hybriksissään tehtyihin kirjoituksiin verrattavissa oleva svengifingelska, arvio keskittyy vain siihen, että kirjoittajan mielestä muut kirjoittajat ovat väärässä. Täten juttu onkin käytännössä kritiikin kritiikkiä. Siinä sivussa alentuvan sävyinen kirjoitus ottaa peliin halpahintaisesti artistin ihonvärin ja ihmettelee, kuinka kaukana Wagner on häneen verratusta Billie Holidaysta! No, toivottavasti onkin! Yksi suhteellisuudentaju tänne, kiitos. Ihan kaikkia källejä ei rohkealla lähestymistavalla saa anteeksi.