Salaviisasta vittuilua - Polarin Sieppari ja suomalaisen harmauden kauneus

Polarin Sieppari ei onneksi jäänyt pelkästään paikalliseksi suuruudeksi, vaan bändi löysi ymmärtäviä korvia laajemmaltakin säteeltä. Pitkällisen odottelun jälkeen yhtye on nyt saanut väkerrettyä kasaan toisen albuminsa Koisjärven Disko. Vieläpä selvästi debyyttiä Let's Euse paremman, joka sekin ilmestyessään jumittui cd-soittimeen pesään.

Ollaan edelleen tilanteessa, jossa kirjoittaja saattaa taustansa vuoksi olla hieman jäävi yrittäessään väkisin vakuuttaa kanssaihmiset ymmärtämään Siepparin hienous. Siinä missä esikoisalbumilla tutkittiin sielunmaisemaa yhteisen pikkukaupungin kontekstissa, on nyt maantieteellinen perspektiivi laajentunut. Tarkkanäköisyys on silti säilynyt. Esimerkiksi Koijärvi täyteen betonia -kappaleen hienous - ja etenkin sen avauslaini - aukeaa paremmin jos on itse haistellut etelähämäläisten taajamien umpimielistä tunnelmaa, jonka odööri tuoksuu teiniraskauksilta, pitkäaikaistyöttömyydeltä, itseensä käpertyneeltä apatialta ja kaikkiin tuntemattomiin kohdistuvalta vihamielisyydeltä.

Bändin linja on entisestäänkin tiivistynyt lämpimän vittumaisen huumorin, nostalgian sekä melodian ja voiman muodostaman liiton varaan. Sen Sieppari hallitsee ensiluokkaisesti ja Koisjärven Disko hyötyy tietysti vielä siitäkin, että debyyttiin verrattuna muutamat renkutukset ovat korvautuneet täysipainoisemmilla sävellyksillä.

Polarin Sieppari saa yksinkertaisten koukkujen kylvämisen kuulostamaan helpolta. Kertosäkeet uppoavat laakista päähän ja myös pysyvät siellä. 80-luvun uudesta aallosta jalostettua melodiatajua on harvemmin saatu päivitettyä oman genrensä ulkopuolelle yhtä vaivattomasti. Missään tiukasti määritellyn boksin sisällä omassa navanhajussaan ei tässä nysvätä. Vieläkin enemmän ihailen tekstien kokonaisvaltaisen linjakasta maailmankuvaa. Kappaleiden tarinoissa on salakavalaa viisautta, oli se sitten puettu suoraan menneiden muisteluun, erobiiseihin tai rehvakkaisiin huudatuksiin.

Polarin Sieppari ei ole ennenkään jumittunut punk-, rock- eikä ainakaan punk rock -bändiksi ja Koisjärven Diskolla skaala on luontaisesti laajentunut. Avaruusromua- ja Nuori Alho -kappaleilla sovitukset poikkeavat selvimmin totutusta. Kokonaisuutena levy kantaa tiiviin mittansa ja uskon, että parhaissa vedoissa on jälleen vuosia kestävää kaarta. Ainoat kauneusvirheet ovat Avaruusromua-biisin kertosäkeen mystisen kömpelö laulumelodia ja Sohoon-baarioodin sama kikkavitonen ensilevyn Aika pysähtyy -rallin kanssa. Kelpo paloja molemmat muuten toki nekin.

POLARIN SIEPPARI: Bändi vuoden parhaan biisin takana

Ei taatusti ole sen kuluneempaa suomirockbiisin aihetta, kun tyttöystävän ja/tai menetetyn elämän perään baarissa kaljatuoppiin nariseva mies. Kuppilan pysähtyneestä ankeudesta voi kuitenkin yhä tänäkin päivänä kirjoittaa oivaltavasti. Todennäköisesti juuri siksi Polarin Siepparin Aika pysähtyy on eniten kuluvana vuonna kuuntelemani yksittäinen kappale.

Omakohtainen kiinnostus piilee toki siinä, että biisi sijoittuu Karkkilaan, uusmaalaiseen pikkukaupunkiin, josta sekä minä että Siepparin jäsenet ovat kotoisin. Kappaleen tarina sekä biisistä kuvattu video sijoittuu Pikkupässiin, paikkakunnalla legendaariseen työläisten ja ns. alan miesten anniskeluravintolaan. Mutta pääosassa ei varsinaisesti ole keski-ikäisen miehen ruikuttaminen, vaan pienten piirien staattinen tunnelma, joka kiteytyy tietysti parhaiten baarissa päivällä istuessa. Kappaleen kertosäkeessä päähenkilö luettelee nimeltä ketä kaikkia hän paikalla olijoista tuntee, mutta kun ovesta astuukin aiemmin tuntematonta sakkia, aiheuttaa se päänvaivaa. Kaljaa joskus muualla kuin kantakapakassaan kitanneet tietävät varmasti sen tunteen, kun ovesta astuessa vakiokasvot katsovat uutta tulijaa pitkään ja vihamielisesti.

Aika pysähtyy löytyy Polarin Siepparin neljän biisin ep:ltä, jonka pieni painos myytiin loppuun pian sen jälkeen, kun valtakunnallinen rockjulkkis J. Hynynen oli sitä radiossa kritisoinut epäaidoksi. Vähän turhankin nokkelasti nimetyn Kukoista, kristitty mies! -ep:n muista kappaleista pari on 80-luvun alun new wavesta ja punkista (YouTubessa on myös pätkää yhtyeestä hoilaamassa Ebba Grönin klassikoksi tekemää Staten och kapitaletia) muotokielensä saanutta räväkämpää kamaa, jota alunperin kuvittelinkin Siepparin eniten edustavan. Pioneeri kuvaa Kekkosen ajan kyräily-Suomea, kun taas Sokka irti (Jare, Jare, Jare) on epä-älyllistä, mutta sitäkin tarpeellisempaa nykyajan ilmiöille naureskelua. Tamperelaisen ska-porukka Voimaryhmän jo levyttämäkin Hipit keikkuu turhankin helpon huumorin trapetsilla, mutta iskevä kertsi pelastaa tämänkin tapauksen himaan.

Levyttämistä Siepparin tuotannosta odottaa vieläkin mm. Mikko Meriläinen, hieno kertomus kuuluisuutta janoavasta rockmuusikosta. Vaikka kappaleen nimi onkin Soundin päätoimittajalta lainattu, haluaa kertojaminä silti mieluummin Suosikin kanteen. Jää Polarin Siepparin menestys sitten paikalliseksi tai ei, sopisi bändin kuitenkin jatkavan aktiivisesti. Jo lempeästi piruilevat tekstit ansaitsisivat tulla isompaan jakoon. Kitaristi Tomi Wahlroosin bändeistä ennenaikaisesti hautaan – tai ainakin näkymättömiin – on kadonnut mm. hieno kantriviritteinen popyhtye Grandhearts.