Action rockin muistoa kunnioittaen

Tunsin itseni eläkeläiseksi, kun tajusin, että nuorimman polven musaentusiastit eivät välttämättä olleet vielä syntyneetkään action rock -buumin alkuvaiheessa. Niin lyhyen hetken siitä intoilu kesti ja aika harva yhtye loppujen lopuksi jätti jälkeensä merkittävää taiteellista panosta. Ja esimerkiksi Hellacoptersin ensimmäisten seiskojen ilmestymisestä on kulunut jo - kääk! - kaksikymmentä vuotta!

Tämä tuli mieleeni uutuuslevyjä peratessani. Ensin käpälään löytyi Hard Actionin Sinister Vibes -albumi. Paljon omasta suhteestani muinaiseen toimintarock-innostukseeni kertoo se, että heti tuli lämmin tunne: tällaisestahan minä tykkään. Tuo myöhempien Kopteri-aikojen puleerattu garage rock -soundi on niin hyvin selkärangassa. Kun sitten pienen tauon jälkeen tartuin levyyn uudemman kerran, niin eipä käpälään jäänytkään mitään. Pätevät soittoniekat (väkeä mm. Speedtrapista ja Chestbursterista) vetelevät oikeaoppisesti Hellacoptersin, MC5:n ja Sonic's Rendezvous Bandin hengessä letkeää rokettirollia. Mutta se kuulostaa väärällä tavalla vanhalta, ihan kuin olisin tullut tietämättäni eri aikakauteen. Eikä tunne ota laantuakseen, vaikka olen sittemmin avoimin mielin kuunnellut albumia taajaan. Ei lähde. Elin tämän vaiheen jo ja jos se on tuleva takaisin, sen aika ei ole vielä.

Ja ettei mieli toimisi turhan loogisesti, niin aivan toisin kävi Dirtersin Soap On A Rope -levyn kohdalla. Jos nyt nätisti sanotaan, niin bändi oli b-sarjan pumppuja tuossa kymmenen vuotta sitten, jolloin se oli aktiivisimmillaan. Punkrockiksikin bändiä pystyi valehtelematta luonnehtimaan, mutta aika vahvasti Dirters oli tuolloin kiinni juuri etenkin Skandinaviassa trendiksi muodostuneessa äksön-soundin kanssa.

Tästäkin taustasta huolimatta koin asiakseni tarkastaa bändin nykytila. Ja kappas! Soap On A Rope on heittämällä parasta mitä trio on kuunaan aikaiseksi saanut! Levyllä on ripaus 70/80-luvun taitteen New York -henkeä, jolloin punk rock -pojatkin näyttivät tytöiltä, aussirockin valtameren tuoksuista surf punk -soundia ja ihan mihin aikaan ja paikkaan sitoutumatonta punkrock-fiilistä. Ihan tykkänään aikuisiksi ei olla sentään kasvettu, mutta eipä tämä nuorten kollien tekemänä olisi tässä muodossa mahdollistakaan. Haikeaa, silti hyväntuulista reippailua. Ja aivojumppaa riittää, kun miettii keneltä kummassa solisti Johnny Kicksledge (voi näitä nimiä) House Of Cardsissa kuulostaa tai mistäs minä tunnen Dusty Roadin piinallisen tutun melodiakulun.

Hyvää rokkia. Ottakaa haltuun.

PS. Olen hyvin tietoinen koko action rock -termin ärsyttävyydestä ja joutavuudesta.